Projektipäivä 9 – Omituisten paikkojen Tampere

Muistatte varmasti viimeviikkoisen tehtäväni, jossa pysäytin kolme tamperelaista Hervannan Ahvenispuiston puiden katveessa ja kysyin mistäpäin Tamperetta voisi löytää jotain todella outoa. Sain loistavat vinkit yksityisestä hautapaikasta, kylpylän raunioista sekä Härmälänrannassa sijaitsevista huviloiden kivijaloista. Seuraavana päivänä otin asian puheeksi mummulassa ja sain tädiltäni vielä yhden vinkin, nimittäin Pitkänniemen hautausmaan. Sinne on haudattu yli 400 Pitkänniemen mielisairaalan asukasta, joita ei kelpuutettu tavalliselle kirkkomaalle.

Viimeiseksi mainittuun aion käydä tutustumassa jonain kauniina syyspäivänä ja lupaan kertoa siitä täällä blogissa. Härmälänrantoja aion myös käydä tutkimassa jonain päivänä koirani kanssa, koska asun kohtuullisen lähellä. Mutta tänään minulla on ilo ja kunnia kertoa teille Lielahden teollisuusalueen kupeeseen piilotetusta kuuluisan von Nottbeck-suvun yksityisestä hautapaikasta sekä Epilänharjun kaakkoisosaan unohdetusta, luonnon valtaamasta roomalaisesta kylpylästä.

outoja

Ylempi punainen rasti merkitsee hautapaikkaa ja alempi kylpylää.

VON NOTTBECK-SUVUN YKSITYINEN HAUTAUSMAA

Nottbeckit ovat nimi, johon tamperelainen törmää väkisinkin silloin tällöin, erityisesti jos yhtään harrastaa kulttuuria. En itse kuitenkaan varsinaisesti tiennyt suvusta mitään sen tarkemmin, joten päätin ihan näin blogin kunniaksi kaivella hieman historiaa ja faktoja. Jos pelkkä historia-sana aiheuttaa hallitsematonta haukottelua, voitte kaikin mokomin skipata seuraavat kappaleet ja siirtyä suoraan kuviin.

Finlaysonin laaja tehdasalue rakennuksineen, kaupungin arvokkaimmat asuinpalatsit, kirkko ja suvun Lielahdessa sijaitseva hautausmaa kappeleineen ovat muistomerkkejä täällä aikanaan vaikuttaneesta von Nottbeckien mahtisuvusta. Nottbeckit vaikuttivat Tampereella kahden sukupolven ajan. Kolmas sukupolvi ehti syntyä täällä, mutta vuoden 1917 poikkeuksellisissa olosuhteissa silloiset suvun jäsenet jättivät Tampereen. Lähtö oli lopullinen. Seurakuntien arkistoon on jäänyt merkintä: Poistuneet tuntemattomaan.

Wilhelm (William) Von Nottbeck (23.1.1816 Pietari, Venäjän keisarikunta – 30.3.1890 Wiesbaden, Saksan keisarikunta) oli baltiansaksalainen tehtailija. Von Nottbeckin suku oli lähtöisin Saksasta, mutta asunut useiden sukupolvien ajan Tallinnassa, kunnes Wilhelmin isä Carl Samuel Nottbeck muutti Pietariin. Vuonna 1836 hän, yhdessä Georg Rauchin kanssa, osti puuvillakehräämön James Finlaysonilta. Finlayson ei jäänyt yritykseen osakkaaksi, mutta koska tehtaan tuotteilla oli hyvä maine, uusi yritys sai nimekseen Finlayson & Co. Myöhemmin kehräämö laajennettiin tehtaaksi ja nuori 20-vuotias Wilhelm lähetettiin Tampereelle oppimaan tehtaan hoitoa sen johtajan Ferdinand Uhden johdolla.

Wilhelm solmi avioliiton 1847 kreivitär Constance Marie Elise von Mengdenin kanssa. Perheeseen syntyi seitsemän poikaa, Carl, Wilhelm, Edvard, Peter, Alexander ja Ernst. Yksi oli kuollut ennen kastetta. Wilhelm aateloitiin veljensä Carlin kanssa 1855 ja viisi vuotta myöhemmin hän siirtyi tehtaanjohtajaksi. Kaiken kaikkiaan hän toimi tehtailijana noin 55 vuotta ja Tampereella häntä kutsuttiin Finlaysonin patruuniksi. Vaikeinakin aikoina Wilhelmillä oli uskoa tulevaisuuteen. Hän pyrki saamaan tehtaansa tuotteille tunnustusta ja lähetti lanka- ja kangasnäytteitä Euroopan maiden suurkaupunkeihin kilpailemaan kuuluisien puuvillatuotteiden kanssa. Finlaysonin tuotteita palkittiin mitalein ja diplomein.

Wilhelmin johdon aikana Finlaysonin tehdas omana yhdyskuntanaan ohitti kehityksessä itse kaupungin. Finlayson oli valtio kaupungin sisällä. Tehdas omisti laajoja asuinalueita, jotka muodostivat erityisen puuvillatehtaan kaupunginosan. Voidakseen parantaa työväestönsä oloja, puuvillatehdas oli perustanut monia laitoksia: Finlaysonilta löytyi oma poliisi, palokunta, koulu, kirjasto, kirkko ja seurakunta, säästöpankki ja joinain aikoina jopa oma rahakin. 1866 perustettiin Pumpulitehtaan työntekijäin seura, joka oli ensimmäinen työväen valistusyhdistys Tampereella. Työntekijöiden määrä kasvoi 1800-luvun loppuun mennessä 48:sta lähes kahteen tuhanteen.

Nottbeck oli hyvin edistyksellinen ja humanitaarinen mies, joka teki paljon työväkensä olojen parantamiseksi. Myöhemmin nämä toimenpiteet on nähty kuuluviksi yhteiskunnalle. Mm. nälkävuosien 1866–1868 aikana patruuna oli antanut määräyksen, että ketään apua hakevaa ei saa käännyttää tehtaan portilta. Kaikille annettiin ruokaa ja yösija tehtaan tiloissa.

Wilhelm von Nottbeckin vanhin poika, insinööri Carl Samuel von Nottbeck oli Finlaysonin tehtaan ja samalla koko Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen sähkölaitoksen rakentaja. Hän oli perehtynyt sähköön toimiessaan Thomas Alva Edisonin tehtailla Amerikassa ja innostunut hehkulampusta, Edisonin 1879 esittelemästä keksinnöstä. Carl von Nottbeckin aloitteesta rakennettiin uusi valaistusjärjestelmä Plevnan kutomosaliin, missä sytytettiin 15.3.1882 hehkulamppu ensimmäisenä Pohjoismaissa.

Nottbeckien yksityinen hautausmaa perustettiin 1885 suvun omistaman Lielahden kartanon maille. Hautausmaalle on haudattu kymmenen suvun jäsentä. Tiilinen kappeli rakennettiin 1894. Hautausmaan kaunis rauta-aita siirrettiin 1904 Näsinkalliolta, missä se oli ympäröinyt vanhaa ja uutta Milavida-palatsia. Aitaa koristaa suvun aatelistunnus, jossa on ritarin haarniskan kuva ja N-kirjain. Kun viimeiset Nottbeckit lähtivät Tampereelta vuoden 1917 lopussa, suvun hautausmaata varten perustettiin hoitokunta, joka huolehtii siitä tänäkin päivänä. Viimeisenä sukuhautaan haudattiin Wilhelm von Nottbeckin toiseksi nuorimman pojan Peterin tytär Andrée, hän oli suvun Suomessa asuneen haaran viimeinen elossa ollut jäsen.

Vinkki: Museo Milavidassa pääsee tutustumaan Nottbeckien perheen historiaan! Näyttelyn nimi on Nottbeckit – Tampereen kosmopoliitit. Näyttely seuraa Wilhelm Nottbeckin ja hänen perheensä loisteliasta ja kansainvälistä elämää Tampereella aina siihen saakka kunnes suvun viimeisetkin jäsenet jättävät Tampereen 1900-luvun alussa. Vuosiin mahtuu niin menestystä kuin kipeitä menetyksiäkin.

Lähteet:

Wikipedia

http://www.finlaysoninalue.fi/historiaa_1820-/nottbeckin_suku/

http://www.tampere.fi/kulttuuripalvelut/material/raitit/6GblrA3yJ/nottbeckin.pdf

http://www.tallipiha.fi/28

http://museomilavida.fi/museo-milavida/nayttelyt/nottbeckit/

Tiistaina töiden jälkeen sain kaveriksi isäni sekä koirani Inton, ja kolmistaan lähdimme metsästämään hautausmaata. Hervannassa tapaamani ystävät sanoivat että hautausmaa sijaitsee aivan Puuilo Oy-nimisen yrityksen takana (Sellukatu 8). Kuten oheisesta googlemapsin kuvasta näkyy, sinne ei todellakaan voi eksyä vahingossa, etenkään kun tienpätkän edessä on useita kasoja soraa. Mutta autolla tai kävellen vaan rohkeasti sorakasojen suuntaan ja niiden takaa löytyy pieni hiekkatienpätkä joka vie suoraan hautausmaalle.

hautausmaagoogle

Hautausmaatan portin vieressä on info-taulu jossa on kerrottu lyhyesti Nottbeckien historiasta sekä henkilöistä jotka lepäävät aitojen sisäpuolella. Portti on tosiaan lukossa, joten aidan sisälle ei pääse mutta aidan läpi voi ihailla komeaa kappelia sekä niitä muutamaa kaunista hautaa jotka näkyvät pensaiden ja puiden lomasta. Alueesta on pidetty hyvää huolta: nurmikkoa on selvästi leikattu säännöllisesti ja istutukset ovat siistit kuten hautausmaalle sopiikin. Hautapaikka on haikean kaunis ja muutaman kymmenen metrin päästä alkavasta tehdasalueesta huolimatta se sijaitsee omassa rauhassaan. Hautausmaata ei valitettavasti pääse kiertämään, koska sen aidat kiinnittyvät tehdasalueen aitaan oikealla puolella ja vasemmalla Puuilo Oy:tä ympäröivään aitaan. Syrjäisestä sijainnista on kuitenkin varmasti ollut se hyöty, että paikka on saanut olla rauhassa vandaaleilta. Info-taulussakaan ei ollut yhtään spray-piirrosta, mikä on Tampereella melko harvinaista.

Jos muuten harrastaa Geokätköilyä niin tämä kohde näyttää löytyvän myös sieltä!

20150728_160237

DSC_0381

Hautapaikan portti

DSC_0398

Von Nottbeck -suvun vaakuna

20150728_160535

Portti oli tiukasti lukossa

DSC_0388

Siunauskappeli

DSC_0390

DSC_0391

DSC_0392

20150728_161106

Kuva Nottbeckien perheestä

DSC_0383

DSC_0384

(Ps. suurin osa tämän postauksen kuvista on iskän ottamia eli kuvat lähes poikkeuksetta J.L.)

EPILÄN ROOMALAISEN KYLPYLÄN RAUNIOT

Jälleen hieman historiaa näin alkuun. 1930-luvulla Tampereella oli lama. Kauppapatruuna Sixtus Syrjäsen (1876-1970) ja kunnallisneuvos Otto Thunebergin 1910 perustama Oy Sahanterä joutui monien muiden yritysten joukossa toteamaan, että taantuman johdosta tilauskanta on huomattavasti pienentynyt. Työvoimaa olisi pitänyt sanoa irti. Syrjänen oli kuitenkin hyväsydäminen mies ja reilu työnantaja. Miettiessään mistä saisi työtä kymmenelle tehtaalaiselleen hän keksi rakennuttaa perheelleen kesänviettopaikaksi antiikin roomalaistyyppisen kylpylän Epilään, omistamansa Rauhanlinna-nimisen talon viereen. Idean kylpylästä Syrjänen oli mahdollisesti saanut matkustellessaan perheensä kanssa maailmalla.

Rauhanlinnan tonttialueeseen oli jääkauden jälkeen muodostunut suppa eli harjukuoppa, johon Porin ratatöiden seurauksena oli alkanut kertymään valumavesiä. Suppakuopan pohjalle syntyi lampi, josta tulisi kylpylän keskipiste. Lampeen tehtiin saari jonne johti raudasta tehty kaarisilta. Jyrkät rinteet porrastettiin betonimuureilla ja niiden pengerryksiin istutettiin mm. omenapuita ja marjapensaita.

Epilän kylpylärakennukseen kuului kaarevan mallinen paviljonki, joka rakennettiin modernisti betonista mutta myös kivestä. Paviljonki sisälsi wc:n, saunan ja kylpyläkatoksen jonka päällä oli aurinkoterassi. (Yksi lähde osasi kertoa ettei paikassa koskaan saunaa ollutkaan, mutta mene ja tiedä). Perheen Rauhantila-asunto sijaitsi harjun itäpäässä ja sieltä kuljettiin kylpylään kivisen sillan ja holviportin läpi.

Valitettavasti kylpylä ei koskaan valmistunut, koska talvisota keskeytti rakennustyöt. Sotavuosina oli kovia pakkastalvia, joiden jälkeinen kevätrouta rikkoi saunarakennuksen eikä sitä koskaan korjattu. Lampikin oli liian matala uimiseen ja pakkaset tappoivat omenapuut. Muotopuutarha jäi rapistumaan.

Kylpylä oli kaikesta huolimatta aktiivisessa käytössä 20 vuoden ajan (kuva kylpylästä täällä). Perimätieto kertoo, että kylpylässä vietettiin mm. toogajuhlia. 1950-luvun jälkeen käyttö vähentyi ja kylpylä jäi täysin oman onnensa nojaan. Tampereen kaupunki lunasti alueen itselleen 1985 ja Syrjästen Rauhantila-huvila purettiin 1988. Tilalla on nykyään rivitaloja. Kylpylän rauniot jäivät junaradan, rivitalojen ja Lielahden voimalan keskelle unohtumaan.

Lähteet:

http://urbanex.ninja/kohde/epilan-kylpyla/#av-layout-grid-1

http://rakkaudellatampere.blogspot.fi/2014/07/epilan-kylpyla.html

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2009/03/epilan-kadonnut-muotopuutarha-lamalaake.html

http://viiskytyks.blogspot.fi/2011/11/epilan-kylpyla.html

http://yle.fi/uutiset/epilan_kylpyla_oli_ainoa_lajissaan/1145563

http://kenobiitti.blogspot.fi/2010/08/epilan-kylpyla.html

http://turistinakotikaupungissani.blogspot.fi/2012/07/katseilta-piilossa.html

http://www.openstreetmap.org/relation/1692017#map=18/61.50976/23.67226

Seuraavaksi hyppäsimme siis autoon ja kaarsimme kohti Epilää. Jätimme auton Valintatalo Winterinmutkan pihaan ja kävelimme Tohlopinrannan rivitalojen pihan läpi perälle asti, josta puiset rappuset laskeutuvat suoraan villiintyneen kuusen läpi polulle. En tiedä saako tätä reittiä varsinaisesti käyttää, ainakaan jos rivitalojen asukkailta kysytään, etenkin kun takaisinpäin tullessa huomasimme juuri tuossa rappusten kohdalla kyltin jossa luki ”Läpikulku kielletty” (näkyy kun astuu polulta päin rivitalojen pihaan). Googlaillessani luin tämmöisenkin reittiohjeen:

Epilän kylpylän raunioille pääsee seikkailemaan kääntymällä Pispalan valtatieltä Haapalinnan hotellin kohdalta Lielahden voimalaitokselle päin, alittamalla rautatien ja jatkamalla voimalan aidan viertä vasempaan, erilaisten katukiveyslaattojen ja betoniporsaiden säilytyspihana toimivan epämääräisen hiekkaläntin poikki harjua kohti. Tästä lähtee polku ylös rinnettä. Vasemmalla näkyy pian portaittain junaradan suuntaan laskeva betoninen muuri, jonka viertä pääsee laskeutumaan alas suppaan.”

Raunioille on sinänsä helppo löytää, että kunhan pääsee Epilän harjun, junaradan, Lielahden voimalaitoksen ja rivitalojen väliselle alueelle sisään, ei tarvitse kuin seurata alaspäin viettäviä polkuja. Rauniot ovat tosiaan suppakuopan ympärillä, tosin tietystä suunnasta niitä voi olla ensin vaikea havaita koska luonto on vallannut omansa takaisin vuosikymmenien aikana hyvin tehokkaasti.

20150728_170802

Rivitalojen pihan läpi kuljettuaan löytää tämän näköisen sisäänkäynnin Epilänharjun poluille

DSC_0458

Joko näette pilkahduksen raunioista?

20150728_170147

Tornimainen rakennus jossa oli sauna ja wc-tilat

20150728_170205

Suppaan syntynyt lampi on täynnä jotain pientä kasvia, joka värjää lammen pinnan kirkkaanvihreäksi. Siellä täällä on puoliksi uponneita tynnyreitä ja muuta roinaa. Lampeen johtaneen kaarisillan puuosat ovat lahonneet jo aikoja sitten, mutta sen rautaiset jäänteet ovat vieläkin nähtävissä, ja muiden ihmisten kuvista päätellen ne kestävät kiipeilyä. Itse en tosin yrittänyt, en halunnut ottaa sitä riskiä että tipahdan ikävän näköiseen veteen. Tornimainen rakennus on joskus ollut paviljongin saunahuone ja wc -tilat, mutta kylpyläkatos itsessään on pahasti romahtanut sen päälle kaatuneiden puiden takia. Muutama mureneva pylväs yrittää yhä sitkeästi pysyä pystyssä.

DSC_0412

Kaarisillan punaiset jämät

DSC_0413

Puita ja ryteikköä on paljon

DSC_0414

Rappuset veivät ilmeisesti wc-tiloihin

20150728_164615

Kylpyläkatoksen katto on vielä osittain pystyssä

20150728_164820

…mutta osittain sen päälle on kaatunut puita

20150728_164857

Joka puolella on paitsi luonnon, myös ihmisen käden jälkiä. Graffitit peittävät niitä seinänpätkiä jotka eivät ole vielä kaatuneet ja kieltämättä niiden värikkyys aiheuttaa yllättävän mielenkiintoisen kontrastin vilahtaessaan vihreiden puiden ja pensaiden lomasta tai sammaleen alta. Luonto ja ihminen vastakkain, kumpi voittaa? Ikävä puoli ihmisten kädenjäljessä ovat raunioiden ympärillä lojuvat lasinsirpaleet, joita oli paikoitellen todella paljon. Jouduin itse kantamaan koiraa suurimman osan ajasta, ettei se repisi jalkojaan hajalle. Onneksi chihuahua ei paina paljoa. Mutta valitettavasti suurin osa omista valokuvistani olivat ihan tärähtäneitä, kun yritin päästä eteenpäin vaikeassa maastossa, koira sylissä ja ottaa toisella kädellä kuvia. Alue muuten vaatii jonkin verran kuntoa, kun täytyy ylittää joitakin kaatuneita puita ja mennä pensaiden läpi. Muistakaa varoa nokkosia! Polku ei ihan riitä koko lammen ympäri eli paikoitellen saattaa joutua kulkemaan ryteikössä.

Ilmeisesti myös silta ja kaariportti ovat tallella, ainakin muiden ihmisten blogien perusteella, joskaan itse emme niihin törmänneet. Taisimme tulla paikalle eri suunnasta, lähdimme vielä poiskin samasta suunnasta mistä tulimme.

20150728_165351

Lammen toisella puolella. Polku päättyi tähän.

20150728_165814

20150728_170003

DSC_0417

DSC_0418

DSC_0421

DSC_0422

DSC_0423

DSC_0425

Paikan on täytynyt olla todella kaunis ennen kuin sen annettiin päästä rapistumaan. Kaarisillalta on voinut katsella lammen kirkasta vettä ja kylpylää ympäröineistä omenapuista on varmasti poimittu syötävää ohimennessään. Aurinkoterassin keinussa on istuttu ottamassa aurinkoa ja lukemassa kirjaa, samalla kun lapset ovat kiipeilleet puihin tai tehneet kaarnaveneitä purjehtimaan saarta ympäri. Saareen ja sen ympärille on istutettu mitä kauniimpia kukkia, puita ja pensaita. Ja aina paikoitellen siellä on varmasti ollut penkkejä, varjoisissa paikoissa, jotta voi istahtaa nauttimaan kättensä töistä. Olisipa Syrjäsellä ollut kamera, olisi mukava nähdä kuvia kylpylästä silloin, kun se on ollut parhaimmillaan. Vaikka on siinä yhä vieläkin jonkinlaista surullista viehätystä, periksiantamattomuutta. Yhdenlainen hautausmaa tämäkin.

DSC_0426

DSC_0429

DSC_0435

Lammen vesi ei ollut kovin houkuttelevan näköistä

DSC_0438

DSC_0445

DSC_0447

Kaiken kaikkiaan nämä molemmat olivat mielestäni todella mielenkiintoisia ja erityisesti valtavan OUTOJA paikkoja, joista olisin mielelläni tiennyt jo aikoja sitten. Pistää miettimään mitä muita unohdettuja aarteita Tampereelta löytyykään, saati sitten muualta Suomesta? Paikkoja joista ei koskaan kerrota turistioppaissa eikä niihin ole tienviittoja. Paikkoja joista vaietaan koska – en tiedä – ehkä niitä ei pidetä tärkeinä tai ehkä ne on vain unohdettu. Tai ehkä ne ovat merkityksellisiä vain pienelle joukolle ihmisiä. Ehkä niistä kerrotaan kummitustarinoita tai ehkä ne ovat, kuten nämä kylpylän rauniot, niin huonossa kunnossa että ihmisten toivotaan pysyvän poissa ettei kukaan loukkaa itseään. On vain ajan kysymys milloin kylpyläkatoksen katto romahtaa lopullisesti ja todella toivon ettei kukaan ole siellä alla silloin.

Kiitoksia siis jälleen kerran kun jaksoitte lukea! Oli valtavan hauskaa käydä tutustumassa Tampereen outoihin paikkoihin ja jos jäi kysyttävää, niin laittakaa rohkeasti kommenttia. Myös jos tulee mieleen lisää outouksia niin ilmoitelkaa! Blogi jää tauolle loppuviikon ja ensi viikon ajaksi, koska allekirjoittanut lähtee viettämään viimeistä kesälomaviikkoa (peukut pystyyn että saadaan vihdoin kesäkelit Suomeen!!!) ja palailen tehtävien pariin taas elokuun puolenvälin tienoilla 🙂

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Projektipäivä 9 – Omituisten paikkojen Tampere

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s