Haaste kesälle 2015

Hyvät naiset ja herrat! Luette allekirjoittaneen ensimmäisen blogin ensimmäistä tekstiä (tai artikkelia tai kirjoitusta tai millä nimellä näitä nyt sitten kutsutaankin). Ihan ensimmäiseksi haluan pyytää anteeksi sitä tosiseikkaa, että kaikki kirjallisen lahjakkuuden geenit menivät meidän perheessä suoraan ja lyhentämättöminä isollesiskolleni (minä sain tilalle jonkin verran taiteellista lahjakkuutta mutta se ei nyt kuulu tähän asiaan). Yritän toki tehdä parhaani sillä mitä olen saanut, mutta jos olette tulleet hakemaan oscarwildemaista säkenöivää proosaa niin tämä ei ole oikea paikka. Menkää pois. Hus!

Herää tietysti kysymys miksi tämmöinen tavallinen pulliainen ilman erityisiä kirjailijan lahjoja edes vaivautuu aloittamaan blogin. Vastaus on: katsoin sen helpoimmaksi tavaksi kirjata ylös ja jakaa ystävien kesken kesälle 2015 asettamani haasteen, jonka nimi on Tampere Travel Guide. (Mainittakoon myös, että nyt en voi enää livistää haasteen toteuttamisesta kun olen julkisesti luvannut sen täyttää).

Tänä kesänä tulee 9 vuotta täyteen siitä, kun muutin Tampereelle. Silti olen varma että tästä kaupungista löytyy enemmänkin nähtävää ja koettavaa. Vai kuka kieltää kulkevansa suurimmaksi osaksi samoja reittejä, käyvänsä samoissa kahviloissa ja kaupoissa tai viettävänsä vapaa-aikaa aina samoilla tavoilla? Niinpä. Haasteen perustana on siskoltani Tukholman tuliaisina saatu Anywhere Travel Guide, joka sisältää 75 tehtäväkorttia ”for discovering the unexpected, wherever your journey leads.” Tavoitteena olisi pitää ainakin yksi haastepäivä viikossa. Otan summassa yhden tai useamman kortin pakasta ja toteutan ne parhaani mukaan. Pidän päiväkirjaa haasteiden onnistumisesta ja siitä mihin ne minut johtavat. Pyrin myös valokuvaamaan (ihan kännykällä vain) haasteiden kohokohtia.

Tässä joitakin esimerkkejä haasteista:

”Ask the next person you meet where his/her favourite street is. Go there.”

”Start walking until you see something particularly yellow. Notice this something.”

”Find a long street. Follow it for a while. Count the number of people that you pass. Say hello to one of them.”

”Balance/movement card. Walk on edges, run on your tiptoes, tumble down, jump up and down. Make a dance out of it.”

”Notice things changing over time – temperatures rising or falling, clouds moving, the city waking up and falling asleep. (Walk throug the city as slowly as possible.”

”Bring a fruit, a sandwich and a friend. Have a picnic in an odd or unexpected place – on a sidewalk, outside a beautiful house, in a concert hall.”

”Round-about card. Choose the longest way today, the most inconveniet, difficult and unnecessary. Notice the route and the obstacles.”

”Walk down the street in a strange way.”

”Ask someone to draw you a map to a destination of their choice.”

”Exchange card. Ask someone to exchange something with you. (It could be a T-shirt for chewing gum, a necklace for a pair of shoes, lunch for a song, a memory for a dream.”

”Ask someone where to find something really strange.”

”Collect voices – dark, light, funny, sweet, whispering, low, loud, soft. Imagine them as a choir.”

”Find a flower or a balloon. Give it to someone in exchange for a piece of advice.”

”Go to café or a restaurant. Order the third and twelfth things on the menu. Enjoy.”

”Get another perspective. Hide in different places throughout the day – under a chair, behind a wall, between some trees.”

”Buy a newspaper. Find a beautiful sentence. Read it out loud. Ask someone for their most beautiful word.”

Mitä odotan tältä haasteelta? Hauskoja ja jännittäviä tilanteita, uusien ihmisten kohtaamisia, omien rajojen ylittämisiä, tuttujen paikkojen näkemistä uudessa valossa ja Tampereeseen tutustumista aivan erilaisella tavalla. Todennäköisesti tulen saamaan useita kummastuneita katseita mutta toivotaan että valkotakkiset eivät vie minua kesken kaiken pehmustettuun huoneeseen. Osa haasteista on erityisen haastavia koska olen luonteeltani ujo ja hiljainen, mutta siinähän sitä avartuu. Ja oppii nauramaan itsellensä. Ja ehkä sen ansiosta elää pitkään 🙂

Kesän 2015 avainsanat olkoot:

Leisure – Free time

Serendipity – Finding something nice while looking for something else

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s